Pikku-Syöte nyt
Toteutus
Leirikoulun toteutus
Ohjaus
Ohjelmista osa on omatoimisia, osan ohjaavat keskuksen ohjaajat. Ohjatutkin ohjelmat toteutetaan yhdessä luokan opettajien sekä vanhempien kanssa. Tällöin keskuksen ohjaajat huolehtivat aktiviteettien varsinaisesta ohjaamisesta ja opettaja sekä vanhemmat vastaavat oppilaista, ryhmien siirrosta, järjestyksen pidosta jne. Vanhemmat ovat siis myös tervetulleita mukaan leirikouluun ja saavat tällöin täysihoidon leirikouluhintaan.
Ryhmäkoot
Monet ohjelmista toteutetaan noin 10-15 oppilaan ryhmissä. Toisiin ohjelmiin mahtuu parikymmentäkin henkeä. Tietyt ohjelmat sopivat koko luokalle kerrallaan. Ryhmäkoot huomioidaan suunnitteluvaiheessa.
Hinnoittelu
Nuorisokeskus Syötteen järjestämä ohjaus ja opetus ovat leirikoululaisille maksutonta. Materiaaleista peritään kulujen mukainen korvaus. Talon ulkopuoliset palvelut, kuten vierailut ja moottorikelkkakoulut, ovat maksullisia. Hinnat sovitaan etukäteen.
Kuljetukset
Useat toiminnot tapahtuvat talon sisällä tai pihapiirissä. Tiettyjä ohjelmia varten tarvitaan kuitenkin kuljetus. Mikäli oma linja-auto on käytettävissä, on ryhmän kätevintä siirtyä sillä. Voimme myös tarvittaessa järjestää kuljetuksen edullisesti paikallisilla ryhmätakseilla.




